Kangasala-ansiomerkkejä kehittäjille

Kangasala-ansiomerkkien saajat sekä tunnustukset tilaisuudessa jakaneet henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde ja kaupunginjohtaja Oskari Auvinen. Kuva: Kangasalan kaupunki

Kangasalan kaupunginhallitus myönsi Kangasala-ansiomerkkejä kaupungin henkilöstölle. ​ Kangasala-ansiomerkki voidaan myöntää mm. viranhaltijalle tai työntekijälle, joka on merkittävällä tavalla toiminut kaupungin hyväksi edistäen kaupungin kehittymistä, toiminnan kehittämistä ja tuonut kaupungin toimintaa positiivisesti esille paikallisesti, seudullisesti tai valtakunnallisesti. Merkin saajien henkilökohtaisissa perusteluissa korostui laaja-alainen osaaminen sekä aktiivinen osallistuminen toimintatapojen kehittämiseen ja kaupungin kehittymiseen.

Kangasala-ansiomerkin saivat johtaja Kati Halonen, kotoutumisasiantuntija Kati Isometsä-Ahoniemi, hallintopäällikkö Marita Kakriainen, johtaja Sirkku Malviala, rakennuspäällikkö Merja Saarilahti, hallintojohtaja Jonna Sillman-Sola ja kirjastovirkailija Katriina Törhönen. Merkit jaettiin perjantaina 6.3.2026 Kangasala-talolla.

Henkilöstöpalvelut pyysi palvelukeskuksista esityksiä merkkien saajiksi. Palvelukeskusten johtajien esitykset käsiteltiin HR-ryhmässä. Kaupunginjohtaja teki lisäksi esityksensä oman alaisen henkilöstönsä osalta. Kangasala-ansiomerkkejä jaetaan 4 vuoden välein.

Lisätiedot:

kaupunginjohtaja Oskari Auvinen, p. 040 133 6311, oskari.auvinen@kangasala.fi

henkilöstöjohtaja Eija Tetri-Lähde, ​ p. 050 550 9749, eija.tetri-lahde@kangasala.fi

 

 

 

 

 

Jaa

Uusimmat tarinat

Website preview
Website preview
Kangasala tukee nuorten työllistymistä kesäyrittäjyyden avulla
Nuorten työllistyminen on vaikeutunut yleisen taloustilanteen ja kesätyöpaikkojen niukkuuden vuoksi. Kangasalan kaupunki vastaa tilanteeseen tukemalla nuorten kesäyrittäjyyttä ja tarjoamalla konkreettisia mahdollisuuksia yrittäjyyden kokeilemiseen kesällä 2026.
kangasalan.prezly.com
Website preview
Kangasalan vuoden 2025 rakennushanke
Kangasalan kaupungin viranomaislautakunnan työryhmä on valinnut vuoden 2025 rakennushankkeen. Valittu kohde on asuinkerrostalokortteli Lamminrahkassa.
kangasalan.prezly.com

Ota vastaan päivityksiä sähköpostiisi

Napsauttamalla "Tilaa" vahvistan, että olen lukenut ja hyväksyn Tietosuojakäytännöt.

Tietoja yrityksestä Kangasalan kaupunki

Kangasala on hyvinvoiva, kasvava ja voimakkaasti kehittyvä yli 34 000 asukkaan kaupunki kauniissa harju- ja järvimaisemissa hyvien kulkuyhteyksien äärellä Tampereen naapurissa. Olemme palveleva, uudistuvan toimintakulttuurin ja sujuvan arjen kaupunki, joka tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet asumiseen, harrastamiseen, yrittämiseen ja työntekoo

Ota yhteyttä

Kunnantie 1 36201 Kangasala

+358 3 5655 3000

neuvonta@kangasala.fi

www.kangasala.fi